.............................................. ............................................... |
Juhani uskoi syntyneensä savusaunassa. - Ei, sanoo Kaija. Juhani ja Reijo syntyivät kamarissa. Kaija muistaa vastasyntyneen vauvan korissaan kamarin lattialla. Sota-ajan lapsi Maija uskoo syntyneensä savusaunassa ja se lienee totta. Reijon syntyessä kätilö oli tullut kirkolta linja-autolla. Reittu haki hänet maantien varresta hevosella. Pääkkölän serkku Hanna oli astellut soiden yli lypsääkseen Ainon lehmät. Mutta miten ihmeessä pikainen kutsu meni kätilölle ja Hannalle. Tuolloin ei ollut konnektoijia, ei edes nokian kumisaappaita. Mihin Järvenpään savusauna katosi. Kiuas ladottiin luonnon kivistä, välillä se vajosi ja piti latoa uusiksi. Kiukaan alus täytettiin ohuilla metrin pituisilla koivuhaloilla, pokasahalla. Lämpöä riitti Posulan Väinöllekin. Elekee vuan pelätä. Kirkuen juoksivat naiset tupaan. Harmittelin Kaijalle kun yhtäkään kuvaa savusaunasta ei ole. Haihtuiko sauna savun mukana pilviin, kukaan ei kerro. Saunassa, ikkunan ääressä tahkottiin pyhäaamuisin kirves, mestarina Reittu, kasteli kirveen terän veteen, tarkisti mistä kohtaa terää pitää vielä hioa. Kuka lie kirveensä kiveen iskenyt. Saunan takana oli poikien kivinen salamaja. Saunan päädyn savikosta vedettiin maasta kastematoja ahvenille ruuaksi. Tänään savusaunan paikalla on pihamaalta jyrätty kivikasa, alimpana tuvan portaan vierestä nostettu litteä pöytämäinen kivi, miksi se viedä pois, se oli luonnonkivinen iso pöytä. Kesäkuumalla kivelle viskattiin märkä paita kun tultiin ropsin teosta. Ropsia karsittiin ja kuorittiin kymmenvuotiaina. Janoon Aino keitti kahvia. Harmaatiilinen navetta rakennettiin 1958. Nurkkahuone karjakeittiön vierestä tehtiin saunaksi. Olin 9-vuotias, Reijo lie ollut 7-vuotias. Tiiliä syntyi, käsin tehden, loukuttaen, kerralla kolme, pihamaan ylälaidalla, Aurinko kuivasi tiilet, jotain hyötyä siitäkin on, tai oli. Rakennuksen seininä tiilet ovat tänäkin päivänä, näyttävät kestävän. Ei tarvii seiniä purkaa kuten vähemmän omistaja purki kaksi ylintä kerrosta saunan piipusta. Tiilisaunan alkuaikoina käytiin saunassa porukoina. Porukalle sauna sopi jokseenkin hyvin. Sittemmin, 1960- ja 70-luvuilla Juhani oli jo kouluteillään, Reijokin niille katoamassa. Aino ja Reittu jäivät lopulta kahdestaan, kävivät saunassa vuorotellen. Lie alkanut sauna tuntua turhan isolta, isotöiseltä lämmittää, puita paloi, löyly katosi laajan laipion reunamille. Kumpi keksi, jaetaan sauna väliseinällä kahtia. Pääkkölän Yrjo-serkku taas hommiin, muotoili jakavan seinän ja seinään pienen ikkunan, vai oliko se lampun kehikko. Alkoi kiuas sihistä, vähillä puilla, yhdellä lisäyskerralla, lauteilla mukava hämy. Lauteella köllötellen lenteli aatos. Eikä vaan aatos, vaan myös tunteet. Kuka se oli, tyttären tyttären tytärko, jonka tiedetään saaneen alkunsa pariskunnan kokoisessa saunassa. Kerran kesässä tai parissa vuodessa saunaan osui kolme raakaa miestä, hyvin mahtui, Antero lasinleikkaaja Ruotsista, Kalevi K-kaupan Väiski telkkarista tuttu. Tavaratalopäällikkönä Kalevi oli jututtanut savon isämöiset kuin nuorikotkin, nähnyt pohjan pyhät joet ja kokenut läntisen hämeen kokemajoet. Oli siinä kansatiedettä, etnografiaa. Saunassa hauskaa oli, kuuli juttuja joita ei muutoin kerrottu. Saunassa ei harota erilleen vaan kokoonnutaan nuotion äärelle. Se oli intiimisaunan aikaa. Reitun kuoleman (1975) jälkeen Aino lämmitti saunan ties parikymmentä vuotta yksin ja vain itselleen. Onneksi sauna oli vain se puolikas. Saunasta palatessa ei tuoksunut keitetty kahvi. Saunoja saattoi mennä nukkumaan iltaseitsemältä tai aiemmin. Alkaa tarttua Ainon tapa minuunkin. Kuka noita pettereitä ja litturoita jaksaa töllötellä, saatanan omahyväisiä. Kuolinvuoteellaan 1998 Viitasaaren terveyskeskuksessa Aino viime toiveenaan sanoi: rakentakaa pihamaan reunalle siisti mökki, yöpyä ja saunoa ilman käärmeenpelkoa. Se oli perikunnan aikaa eli yhtymäajan verovinkuroita ei tarvinnut vielä väännellä. Kesäisenä iltana istuimme Mikko ja Juhani pihakeinussa. Kerroin Ainon toiveen Mikolle. Jäi kuva että Mikko ei sitä erityisen huonona pitänyt. Katsellaan mökkien tyyppejä ja hintoja, näin ymmärsin ikäänkuin sovitun. Kauan ei mennyt, lausumaan loihe Reijo: EI KÄY, pihamökkiä ei tehdä. Näin se menee: kahdesta omistajasta yhden sana on jumalainen. Mutta kuinka kauan? Eräjärvien väki keksi: katraallemme puolisauna liian pieni on. Ei, tilaa on oltava. Kun suureksi saa, istu sinä tuonne, me otamme tämän penkin, sinä siellä kiukaan suunnalla, heitä löylyä kun yletyt. Pois väliseinä. Intiimisaunan kulttuurisesta rikkaudesta heillä ei ollut tietoa ja vaikka olisi ollutkin, ei se heidän innovaatiotaan olisi pysäyttänyt. Säpäleiksi seinä. Seinämestari soitti, vastasin valtion lankapuhelimesta oopperaa vastapäätä. Puhelun kuluessa jo arvasin: riittää että on juteltu, saunainnovaatio implementoidaan joka tapauksessa, yhtä tiukoin ottein kuin tuulitornit savon soille. Varmaotetta kutsutaan eräjärvimetodiksi. Kerroin mestarille miksi Reittu ja Aino aikanaan puolittivat saunan. Sauna oli liian suuri. Ei pidä saunaa nytkään suurentaa, sanoin. Jos poistatte väliseinän niin laskekaa kattoa puoli metriä. Savusaunakin oli matala, saunojien päät katon nokea koskettivat. Ei edennyt omistajan toive implementoijien tietoon. Sauna tuplaksi. Palattiin vuoteen 1958. Syyskuisena iltapäivänä Veikko ajoi Värin ja Tarvikkeen sinisellä pakulla upouuden Harvian silloiseen intiimisaunaan, olin apumiehenä. Sopivia aluskiviä joutui etsimään. Veikko laittoi uuden savutorven jotteivat liekit leimahtele ympäri saunaa. Sama kiuas palvelee yhä mikäli saunojia on. Intiimisauna saattoi tuntua pieneltä jos mukana oli parikin lasta. Viiden vuoden päästä sama lapsi juoksee tyttöjen perässä. Partasuut ja mummokkaat saunovat Järvenpäässä yksin. Ruotsin Maijan sanoin: tuntuu kuin istuisi tyhjän kirkkosalin tyhjällä penkillä. Aino-mummo lie lämmittänyt piensaunan 15-23 vuoden ajan yksin ja vain itselleen. Isosaunan lämmitystä hän tuskin olisi jaksanut. Orvolta olisi tuntunut. Ainon kaltaisille yksittäisasujille Järvenpää on nyt saunaton. Kun kyseessä on erilaisten omistajien, erilaisten asujien, erilaisten käyttäjien tila - olkoon kyseessä sauna, vaahtera tai kommuutti - pitää tilan käyttöä ja kokemista ymmärtää kaikkien kannalta ja myös ajallisina muutoskuvina. Kuka mahtaa saunoa Järvenpäässä 20 vuoden kuluttua. Kiinteitä rakenteita ei pidä muokata yksittäisen osapuolen tai porukan hetkellisten halujen pohjalta. Eikähän kiinteisiin rakenteisiin ole ulkopuolisilla lupa koskea ilman omistajien siunantaa ja seikkaperäistä etukäteismietintää. Muokkaukset eivät ole vain tekninen kysymys. Käyttökokemus, varmuus, turvan tunne, eri osapuolia kunnioittavat sosiaaliset ja psykologiset seikat ovat teknisiä seikkoja tärkeämmät. Saunankaltaisen tarinan voi kirjoittaa pihapiirin ja mantuin muistakin kolkista, navetasta, pihavaahterasta, järvestä, Ainon kasvimaista, Reitun kolu- ja kumikärryistä, niitystä, lannanajosta, lantalan kusikuopasta. Niin eloisia ja samalla niin suruisia ovat silleet että ajatus halajaa, yhtä aikaa liihotella ja kirkkomaan ruoholle vajotella. Jospa pari sanaa sanon. Navetan sisustus oli designia. Saunan lailla säpäleiksi, käpäleiksi. Reilut kymmenen vuotta oli Ainon lypsyjakkara kestänyt mitä hän lehmän alla istuin maidon sangolle suihkutteli. Uusi uljas, harja korkealla, pääskyt harjan alla, savu piipusta yleni. Mutta. Kymmenkunta vuotta. Tule poes kottii, käveli isä poikansa perään. Ei kääntynyt katsomaan. Lypsäjä hyvissä ajoin perunan varsikkoon piiloutui. Ei katsonut poikansa perään. Design hento ja jykevä, tyhjetä alkoi veden pinta. Ei arvanneet ei-eräiset että säpäleiksi, menee seinät, juotot sikain, kourut lantain, vetten putket. Mykykeittoa siasta. Jauhovehnää, sian eloa. Entä Ainon, kaltaisensa yksin ollessaan, jos käytössä vain kattosähkö. Häiriö laitteissa tai säässä, kiinteistö pimeäksi jää. Turvattomuuden ja orpouden tuntu. Ei hällä ollut sähköasentajan koulutusta, ei minullakaan, sellaiseen en aikaani käytä. Kuka takaa ettei vaareja ja ainoja oleile tai käy Järvenpäässä 10 ja 20 vuoden päästä. Käytön kato. |